Oskarshamnin ydinvoimala on yksi Ruotsin kolmesta toiminnassa olevasta ydinvoimalasta. Se sijaitsee Itämeren rannikolla Öölannin pohjoiskärjen tasalla. Voimala sijaitsee Simpevarp-nimisessä paikassa, joka kuuluu Oskarshamnin kuntaan. Kunnan keskustaajamaan Oskarshamniin on matkaa noin 25 kilometriä.Ydinvoimalassa on kolme reaktoria, joiden kokonaisteho on 2 300 MW. Laitos tuottaa noin 10 % Ruotsin sähköstä. Vuonna 1972 käynnistynyt Oskarshamn 1 oli Ruotsin ensimmäinen kaupallinen reaktori. Vuonna 1985 käynnistynyt 1 200 MW:n Oskarshamn 3 on Ruotsin uusin. Reaktorit ovat tyypiltään kiehutusvesireaktoreita.Laitosta hallinnoi Oskarshamnsverkets Kraftgrupp AB. Sen omistajat ovat E.ON (54,5 %) ja Fortum (45,5 %).Käyttöhäiriöitä13. toukokuuta 2005 ydinvoimalan ykkösyksikön turbiinissa esiintyi poikkeuksellista värinää. Sitä yritettiin vaimentaa laskemalla reaktorin tehoja asteittain seuraavana päivänä, mutta värinä jatkui. Koska värinä ei poistunut, ykkösyksikkö ajettiin alas.2. elokuuta 2006 kaksi Oskarshamnin laitoksen reaktoreista (1 ja 2) jouduttiin pysäyttämään Forsmarkin ydinvoimalassa aiemmin sattuneiden tapausten vuoksi. Kolmosreaktorin katsottiin selviävän Forsmarkissa tapahtuneen sähkökatkoksen tyyppisistä häiriöistä. (Vuosina 2006 ja 2007 sattui muissa Ruotsin ydinvoimaloissa lukuisia häiriöitä.)Toukokuussa 2008 yksi Oskarshamnin reaktoreista suljettiin kolmeksi päiväksi, kun huoltotyössä olleen miehen partavaahtopurkin epäiltiin sisältäneen räjähdettä. Tunnistelaitteen hälytys osoittautui virheelliseksi, mutta seisaus aiheutti 11 miljoonan euron tappiot.23. lokakuuta 2011 Oskarshamnin ydinvoimalan kakkosreaktori jouduttiin ajamaan alas, kun voimalan turbiinihalli täyttyi savusta.17. kesäkuuta 2017 Oskarshamnin reaktori 1 ajettiin alas käyttöhäiriön takia. Reaktori oli tarkoitus sulkea lopullisesti 29. kesäkuuta mutta se päätettiin sulkea edellä aikataulusta uudelleenkäynnistyksen sijaan.
Figeholms kyrka
9 km
Figeholms kyrka är en kyrkobyggnad i Misterhults församling i Linköpings stift. Kyrka...
Stensjö by
15 km
Stensjö by is a small village located about 10 kilometers north of Oskarshamn in Swed...
Stensjö by
15 km
Stensjö by er en kulturhistorisk verdifull landsby som ligger rundt ei mil nord for O...
Stensjö, Oskarshamns kommun
15 km
Stensjö är en kulturhistoriskt värdefull by cirka en mil norr om Oskarshamn i Kalmar ...
Oskarshamns AIK
21 km
Oskarshamns AIK is a Swedish football club located in Oskarshamn in Kalmar County.Bac...to add Oskarshamnin ydinvoimalaitos map to your website;