Tukholman olympiastadion, joka yleensä tunnetaan nimellä Tukholman stadion, sijaitsee Tukholmassa Östermalmin kaupunginosassa lähellä kaupungin ydinkeskustaa. Stadionin suunnitteli arkkitehti Torben Grut. Stadion rakennettiin vuosina 1910–1912 ja se valmistui vuoden 1912 kesäolympialaisten päästadioniksi.Olympialaisten jälkeen stadion on isännöinyt lukemattomia urheilutapahtumia, kuten yleisurheilua, jalkapalloa ja jääpalloa. Olympialaiset palasivat Tukholmaan 1956, joskin aika pienimuotoisesti, kun stadion isännöi Melbournen olympiakisojen ratsastuskilpailuja. Ratsastuskilpailuja ei voitu suorittaa varsinaisella kisapaikalla, koska Australiassa suhtauduttiin nihkeästi hevosten kuljettamiseen maahan.Stadion rakennettiin alun perin 20 000 katsojalle, mutta vuoden 1958 yleisurheilun EM-kisoja varten katsomoa laajennettiin 27 000 -paikkaiseksi. Urheilutapahtumien lisäksi stadion on toiminut lukuisten suurten konserttien pitopaikkana. Stadionin kapasiteetti on 14 500 ja konserteissa lähes 35 000. Stadionin yleisöennätys urheilutapahtumassa saavutettiin jääpallon loppuottelussa vuonna 1959, jolloin paikalla oli 28 848 maksanutta katselijaa.Tukholman stadionilla on tehty enemmän yleisurheilun maailmanennätyksiä kuin millään muulla areenalla, kaikkiaan 83.Tukholman olympiastadionin arkkitehtuuri yhdistelee piirteitä antiikin urheilustadioneista ja Ruotsin keskiaikaisista kaupunginmuureista. Stadionin ympärysmuuri ja sakaraharjainen kellotorni on rakennettu tummasta, käsinmuuratusta Helsingborgin tiilestä. Stadionille lisättiin 1930-luvulla urheilevia ihmishahmoja esittäviä patsaita.
Olympiastadion (Stoccolma)
0 meter
L'Olympiastadion, chiamato anche Stockholms Olympiastadion o più semplicemente Stadio...
Olimpiai Stadion (Stockholm)
0 meter
Absolut den bästa och finaste olympiastadion i världen. Den äldsta av dem fortfarande...
Stadion Olimpiade Stockholm
0 meter
Känslan av att Stadion är en gammal arena finns i atmosfären. Det var härligt att hör...
Stockholms Olympia Stadion
0 meter
Absolut den bästa och finaste olympiastadion i världen. Den äldsta av dem fortfarande...
Stockholm Olympic Stadium
11 meter
Trist ställe. Djurgården så kallade fina grabbar som bråkar med bortaklacken – Trevli...
Estadio Olímpico de Estocolmo
11 meter
Känslan av att Stadion är en gammal arena finns i atmosfären. Det var härligt att hör...
Stade olympique de Stockholm
11 meter
Känslan av att Stadion är en gammal arena finns i atmosfären. Det var härligt att hör...
Stadion Olimpijski w Sztokholmie
11 meter
Känslan av att Stadion är en gammal arena finns i atmosfären. Det var härligt att hör...
Estádio Olímpico de Estocolmo
11 meter
Absolut den bästa och finaste olympiastadion i världen. Den äldsta av dem fortfarande...
Olympiastadion Stockholm
11 meter
Stockholms stadion var den mest ogästvänliga plats i stan man kan tänka sig. Från par...
Summerburst Festival
24 meter
Twitter: @SummerburstCrew
Instagram: @Summerburst_Festival
Snapchat: SummerburstCrew
...
Swartlings Ridskola
844 meter
Värdens bästa stall och jätte mysiga hästar. Väldigt trevlig personal jag älskar att ...
Stockholm Concert Hall
1 km
Fantastisk byggnad, fantastiskt läge, fantastiskt innehåll och fantastisk personal. N...
Hamburger Börs
2 km
Konserten med Björn Skifs var väl värd att se och uppleva. Men att sälja Premium bilj...to add Tukholman olympiastadion map to your website;