Ladonia on mikrovaltio Etelä-Ruotsissa Skånessa. Valtion perusti taiteilija Lars Vilks vastalauseena hänen ja paikallisviranomaisten kiistoissa kolmesta kivistä ja puusta tehdystä taideteoksesta. Suomen suojelupoliisin suojeluksessa ja esiintyen nimellä Lauri Vilkas Vilks rakensi kesällä 2010 Iissä kesällä pidettävään Art Ii -biennaaliin laudasta teoksen, joka kuuluu käsitetaiteen piiriin ja kuuluu Ladonia-projektiin. Vilksin suojelu ei perustunut valtioprojektiin vaan siihen, että häntä oli uhkailtu ns. Muhammed-pilakuvien takia.Vuonna 1980 Vilks rakensi kaksi taideteosta, nimeltään Nimis ja Arx. Teokset sijaitsevat vaikean taipaleen päässä luonnonsuojelualueella. Paikallisviranomaiset totesivat Vilksin teosten olevan rakennuksia ja ne määrättiin tuhottaviksi. Pitkäaikaisen, Vilksin tappioon päättyneen oikeustaistelun seurauksena Vilks julisti alueen vuonna 1996 Ladonia-nimiseksi itsenäiseksi valtioksi.Queen on Carolyn, presidentti on Christopher Matheoss ja varapuheenjohtaja on everstiluutnantti Hänen Maineikas korkeutensa Osborne Wrigley-Pimley-McKerr III, kreivi Wrigley Hale.Ladonia julisti myös sodan Yhdysvaltoja, Ruotsia ja San Marinoa vastaan vuonna 2003. Mikään maa ei ole tunnustanut Ladonian itsenäisyyttä. Ladonia on myös ilmoittanut virallisessa sanomalehdessään, että se aikoo valloittaa Euroopan.
Ladonien
0 meter
Fantastiskt, väl värt 'vandringen', lite utmanande men även vår 4-åring fixade det me...
Ladonien
0 meter
Fantastiskt, väl värt 'vandringen', lite utmanande men även vår 4-åring fixade det me...
Fredrik Axwik
0 meter
Ladonia is a micronation, proclaimed in 1996 as the result of a years-long court batt...
Ladonia
0 meter
Fantastiskt, väl värt 'vandringen', lite utmanande men även vår 4-åring fixade det me...
Ladonia
0 meter
Fantastiskt, väl värt 'vandringen', lite utmanande men även vår 4-åring fixade det me...
Ladonia
0 meter
Fantastiskt, väl värt 'vandringen', lite utmanande men även vår 4-åring fixade det me...
Fredrik Axwik
0 meter
Ladonien är en skulpturpark i Kullabergs naturreservat i Skåne, anlagd av konstnären ...
Krapperup Castle
3 km
Krapperup Castle is a castle in Höganäs Municipality, Scania, in southern Sweden.
Krapperup slott
3 km
Krapperup är ett slott i Brunnby socken, Höganäs kommun. Den är en av Skånes äldsta o...
Höganäs Museum och Konsthall
10 km
Trevlig utställning. Mysigt även att komma tillbaka o se den permanenta utställningen...
Folkparken Höganäs
12 km
Finns knappt någon park mer, bara massa trista bostäder som ser ut som betongblock. S...to add Ladonia map to your website;